Ilottulan tiilitehdas

Tiilitehdas 1920-luvulla

 

Ilottulassa Lappeenrannan ja Joutsenon rajalla sijainnut tiilitehdas perustettiin 1900-luvun alkupuolella.

 

Laajimmillaan toiminta oli 1950-luvulla, jolloin tehdas oli merkittävä työllistäjä Ilottulassa. Kesäaikaan normaali miehitys oli 25-28 henkilöä. Tehtaalla oli tuolloin mm. oma satama ja tuotantotilat olivat useita tuhansia neliömetrejä.

 

Tiilen tekoa 1920-luvulla

 

Tiilet tehtiin pääasiassa käsityönä latomalla puukehyksiin.

 

Tiilien kuivaamo 1920-luvulla

 

 

 

 

Tiilitehtaan toiminta loppui 1960-luvun alussa talousvaikeuksiin. Osa syynä oli myös käyttökelpoisen saven loppuminen.

 


« Takaisin